Keravalaista meininkiä
Olemme tänäkin vuonna mukana Ekana Kerava -tapahtumassa!
Jokavuotisen Ekana Kerava -tempauksen teemana on tänä vuonna ”Miljoona euroa Keravalle”, ja tavoite on tarkoitus saavuttaa tukemalla keravalaisia yrityksiä. Vaikka käännösala ei nykyään ole kovin paikkasidonnaista ja meidänkin toimintamme hoituu verkon kautta riippumatta fyysisestä sijainnistamme, koemme keravalaisuuden olennaiseksi osaksi käännöstoimistomme juuria, ja haluamme olla näkyvä ja osallistuva osa Keravaa. Koronan myötä on entistä tärkeämpää tukea paikallisia yrityksiä ja lähituotantoa – paitsi Keravalla myös muualla!
Käy tutustumassa Ekana Kerava -tapahtumaan sen virallisilta sivuilta.
Toiminnan ja tietoturvan kehityksellä parrasvaloihin
Olemme hiljattain keskittyneet selkeästi aiempaa enemmän käännöstoimistomme verkkonäkyvyyteen mm. päivittämällä käännöstoimistomme digiturvallisuutta, uudistamalla sivustomme sekä aktivoitumalla some- ja blogipuolella. Tietoturvapäivitykset sekä palvelumme muut uudistukset takaavat asiakkaillemme jatkossakin turvallisen, selkeän ja mutkattoman asiakaskokemuksen, mikä tekee meistä aiempaa houkuttelevamman ja luotettavamman kumppanin käännösalan toimeksiannoissa. Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus (Keuke) on ollut tukemassa kehitystyötämme vinkein, koulutuksin ja ohjein, joiden avulla pääsimme Suomen arvostetuimmaksi käännöstoimistoksi Googlessa.
Emme voi kuin suositella kyseistä instanssia kaikille lähialueemme yrittäjille, sillä nykyisin jokaisen ammattilaisen on oltava alansa huippua – keskiverto tai ”ihan OK” ei enää riitä. Katso Apropos linguan ja Keuken yhteistyöstä kertova video tästä.