Kääntäjän ammattitauti
Kääntäjä Heli Tanni jakaa ajatuksiaan kääntäjän ammattitaudista.
Oikeastaan kaikkialla lukee jotain. Ja aivan kaikkialla, jos tekstit tuppaavat menemään päähän ja jäämään sinne hypätäkseen esille rentoutuessa: oliko se niin vain näin ja missä niin luki? Jos kirjaimia jossain näkyy, ne on pakko lukea ja pohtia, ovatko ne juuri oikein. Jotkut väittävät kääntäjien ammattitaudin olevan alkoholismi, mutta kyllä se on tekstiriippuvuus. Baareissa tulee vain pilkku, tekstissä piste, mutta molempien jälkeen suunnitellaan jatkoja. Baariin ei voi samana iltana enää palata, mutta tekstiin palataan monta kertaa. Usein varmaan kerran liikaakin.
Niin miksikö? Väsymys vaivaa. Ajatus katkeilee. Sanat menivät kyllä oikein. Järjestys voi kuitenkin olla väärä ja rakenne aiheuttaa harhoja. Raakaversio käännöksestä on saatava valmiiksi ennen lounasta. Sitten ruoan ja ulkoilun päälle voi uusin aivoin alkaa korjata. Tottumuksen voimasta suurin osa on oikein. Tauko tekee hyvää. Virheet hyppäävät silmille. Tietojen tarkistus ja ne on korjattu. Vaan hiottavaa on aina. Suomalaistanko esimerkkihenkilön nimen? Ymmärtääkö tavallinen lukija sisäpiirivitsin Saksan politiikasta? Täytyykö selittää? Vai onko Willy Brandt kaikille tuttu? Täydellinen käännös olisi kiva nähdä. Kenen mielestä täydellinen? Omasta mielestä ei ainakaan koskaan.
Tekstiin palataan, koska esimerkiksi ruotsissa ja englannissa on usein paljon yhden lauseen virkkeitä, jotka kääntää usein sellaisenaan, virke virkkeeltä. Ensimmäisellä oikolukukerralla alkaa vasta pohtia, miten raskasta päälausevoittoista tekstiä on lukea – esimerkkinä edellinen kappale. Suomalainen lukija odottaa pisteen jälkeen jotain uutta ajatusta, mutta käännöksessä virke kuitenkin liittyy kiinteästi edelliseen. Onko tässä järkeä vai puuttuuko jotain välistä? Jos tekstin kulku tuntuu pätkivän kuin selkouutisissa, kannattaa liittää lauseita toisiinsa konjunktioiden avulla. Samalla tulee karsittua toistoa, mutta pitää kuitenkin muistaa välittää alkutekstin merkitysvivahteet ja korostaa samoja asioita kuin siinä, muttei välttämättä samalla tavalla.
Alkuun kääntäjää saattaa vaivata myös ”sen yhden erään -tauti”. Se artikkeli tuntuu yhdessä tekstissä niin tärkeältä, että se täytyy saada mukaan siihen käännökseenkin, vaikka sen lopputulos olisikin eräälle opettajalle kuolemaksi. Vähitellen sitä oppii välttämään ”eräitä miehiä” ja ”sen päivän poliitiikkaa” ihan samalla tavalla kuin baarissa tyyppiä, joka aina sanoo ”yhdet vielä”. Vaikka näistä luulee päässeensä eroon, varuillaan täytyy olla ja palata käännökseen pienen tauon jälkeen. Sen tauon aikana on hyvä lukea jotain kohdekielellä kirjoitettua ihan vain lääkkeeksi svetisismejä, anglismeja ja muita kääntäjää vaivaavia viruksia vastaan. Näin löytyy aikaa lukea kotimaista kaunokirjallisuuttakin.
Työstä pitää kuitenkin pystyä päästämään irti. Useimmat käännöstoimeksiannot ovat ns. käyttötekstejä, ei niiden tarvitsija käy niitä suurennuslasin kanssa läpi virheitä etsien. Mikäli asia tuli ymmärretyksi ja lukija on tyytyväinen, pitäisi kääntäjänkin olla. Vaan ei. Metsään mennessäsi saatat löytää kääntäjän kiveltä istumasta ja mutisemasta: ”ei ’voi todella’ vaan ’voikin’. Miksen sitä huomannut?!”. Kyseessä on todennäköisesti edellispäivänä palautettu käännös, jota kääntäjä on hölmöyksissään vilkaissut vielä kerran, koska yöllä sängyssä tuli mieleen AIVAN KAMALA virhe, joka tekstiin mahdollisesti jäi. Ei jäänyt, mutta pieni tyyliseikka jäi nyt vuorostaan kaivelemaan.
Onneksi muutkin kirjoittajat tekevät virheitä. Niiden etsimisestä voi nauttiakin, mutta liian suuri annos vaikka Feissarimokia tai iltapäivälehtien kommentteja vaivuttaa epätoivoon. Toki vähän lohduttaa, etten ole Suomen surkein kirjoittaja (tätä tositv-ohjelmaa odotellessa!), mutta kaikkien pitäisi kuitenkin kirjoittaa edes erisnimet isolla alkukirjaimella. Varmaan pitäisi pysyä poissa sivustoilta, joilla varmasti törmää huonoon kieleen, mutta toisaalta kääntäjälle mikään yli-, epä- tai ihan vain inhimillinen ei ole vierasta ja kaikki kieleen liittyvä kiinnostaa, hyvässä ja pahassa. Jos vain vielä joskus voisi lukea käännettyä kirjaa pohtimatta, miten alkuteksti mahtoi kuulua…
