Japanin kääntäjän murheenkryynit
Joonas Kirsi kertoo japanin kielenkääntäjien murheenkryynistä – kanji-merkeistä.
”Hei! Onko teillä tietoa siitä, miten tekstissä esiintyvien japanilaisten henkilöiden nimet lausutaan?”
Suurin osa japaninkieliselle tekstille käännöksen tilanneista asiakkaistamme löytää ennen pitkää tällaisen tarkentavan kysymyksen sähköpostistaan. Viesti aiheuttaa usein ihmetystä. Miksi kääntäjän tarvitsee kysellä tällaisia asioita? Miksei hän vain lue niitä itse alkutekstistä? Meille foneettisiin aakkosiin tottuneille tulee usein yllätyksenä, ettei asioiden lukeminen ole aina yksiselitteistä kulttuureissa, joissa kirjoitus perustuu äänteiden merkitsemisen sijasta piktogrammeihin eli kuvakirjoitukseen.
Suurin osa japanilaisista nimistä kirjoitetaan kiinalaisperäisillä kirjaimilla, jota japanilaiset kutsuvat kanji-merkeiksi. Jokaisella kanjilla on yksi tai useampi merkitys, mutta mikään itse merkissä ei kerro, miten se pitäisi ääntää. Otetaan esimerkiksi 健, joka tarkoittaa tervettä tai terveyttä. Merkki tunnetaan niin Kiinassa, Koreassa, Japanissa kuin muissa lähialueen kulttuureissa, mutta jokaisessa niistä merkkiin liitetään täysin eri äänteet. Tässä asiassa lähtömaa Kiina ei ole sen enempää oikeassa kuin muutkaan, sillä sielläkin lukutapa vaihtelee mm. murteesta ja vuosisadasta riippuen. Äänteet siis vaihtelevat, mutta merkitys on sama kaikille. Itä-Aasiassa tunnetaankin käsite nimeltä siveltimellä puhuminen, joka tarkoittaa kahden toistensa puhetta ymmärtämättömän henkilön keskustelua kirjoitusmerkkien välityksellä.
Yksi japanin kielen hankalista puolista on, että siinä kanjeille on samanaikaisesti käytössä useita lukutapoja. Esimerkiksi yllä oleva merkki voidaan normaalissa tekstissä lukea joko muodossa ken tai (yhdessä parin tavumerkin kanssa) sukoyaka. Kääntäjän onneksi tekstin konteksti ja taivutuspäätteet kertovat yleensä oikean lukutavan, mutta valitettavasti niistä ei ole apua nimien kanssa. Perheenlisäyksen yhteydessä japanilaiset vanhemmat useimmiten koostavat lapselleen etunimen yhdestä tai muutamasta kanji-merkistä, ja päättävät sen foneetikasta. Esimerkiksi 健 on erittäin yleinen pojan nimi. On siis helppo kuvitella esim. koululuokka, jossa on kaksi tämännimistä poikaa, joiden etunimet kirjoitetaan täsmälleen samalla merkillä. Nimenhuudossa voi kuitenkin ilmetä yllätyksiä, sillä toisen pojan nimi on lausuttuna Ken, toiseen taas Takeshi.
Mistä japanilaiset sitten tietävät, mikä lukutapa on milloinkin kyseessä? Eivät he aina tiedäkään. Monet nimet ovat melko yksiselitteisiä, mutta silloin tällöin tulee puhe henkilöstä, jonka nimen lukutapaa joudutaan arpomaan. Tällöin keskustelijat yleensä selvittävät lukutavan netistä (toimii julkisuuden henkilöillä hyvin, yksityishenkilöillä huonommin) tai joltakulta, joka voisi tietää sen. Paras tapa asian selvittämiseen on toki käyntikorttien vaihto, joka on tunnetusti japanilaisen tapakulttuurin keskeisimpiä rituaaleja. Osasyy rituaalin tärkeydelle on juuri se, että samassa yhteydessä on luontevaa tiedustella vastapuolen nimen luku- ja kirjoitustapaa, jotka usein löytyvät myös itse kortista. Joskus lukutavan varmistaminen ei kuitenkaan onnistu, ja silloin keskustelijat yksinkertaisesti turvautuvat arvailuun.
Japanilaiset itse pärjäävät nimiensä kanssa oikein hyvin, mutta kääntäjä on niiden suhteen ns. puun ja kuoren välissä. Yllä on jo käynyt selväksi, että nimien kirjoitetut muodot selviävät papereista, mutta äänneasun saa parhaiten selville henkilökohtaisessa kanssakäymissä. Kääntäjä on kuitenkin projektiin usein käännöstoimiston välityksellä tilattu ulkopuolinen ammattilainen, jolla ei ole henkilökohtaisia suhteita kumpaankaan osapuoleen. Tästä huolimatta kääntäjän on pakko ottaa kantaa äänneasuihin, sillä vaikka äänneasu on japanilaisten näkökulmasta vain nimen toinen puolikas joka vieläpä jätetään tekstissä usein kirjoittamatta, se on japanilaisen nimen ainoa osa, joka kelpaa nimeksi myös meidän kielellämme. Siksi asiakas, jonka sähköpostiin kilahtaa nimiä koskeva, täysin päättömän kuuloinen tarkennuspyyntö, on käännöksen onnistumisen kannalta avainasemassa.
Asiakkaan olisi näin ollen tärkeä ymmärtää olevansa kääntäjän ainoa varma tietolähde tässä asiassa: Kyse ei ole suinkaan kääntäjän ammattitaidottomuudesta, vaan omistautuneisuudesta.
