Hiljainen paikka -elokuvan yksityisnäytös yritysasiakkaille
Kesä on pian täällä, joten lienee korkea aika järjestää seuraava yksityisnäytös käännöstoimistomme yritysasiakkaille. Edellisvuoden tapaan toimintamme on jatkanut vahvaa kasvua myös kuluvana vuonna, joten haluamme käyttää osan katemarkoistamme tällaisen yhteisen ja – mielestämme – mukavan yhteistapahtuman järjestämiseen.
Tällä kertaa esitämme elokuvan Hiljainen paikka (engl. A Quiet Place), jonka Suomen ensi-ilta on 13. huhtikuuta. Tämä Emily Bluntin tähdittämä, 90-minuuttinen trilleri kertoo nelihenkisestä perheestä, joka pakenee äänen perusteella metsästäviä mystisiä olentoja. Elokuva on saanut runsaasti ylistystä elokuvakriitikoiden keskuudessa, ja sitä on kehuttu jopa vuoden parhaaksi elokuvaksi.
Yksityisnäytös järjestetään Järvenpään Studio123-elokuvateatterin pääsalissa torstaina 14.6. alk. klo 19.30. Tarjoamme perinteiseen tapaan pientä naposteltavaa ja juotavaa elokuvanautinnon varmistamiseksi, joten pyydämme vieraitamme saapumaan hyvissä ajoin paikalle. Käännöstoimistomme väki saapuu paikalle noin tuntia ennen näytöksen alkua.
Yksityisnäytös ei ole taaskaan millään tavoin virallinen tai kaupallinen tilaisuus, joten pukukoodi on vapaa. Avecit ovat niin ikään sallittuja. Tämä on yksinkertaisesti meidän tapamme kiittää asiakkaitamme sekä heidän läheisiään hyvin alkaneesta vuodesta, sillä mielestämme jaettu ilo on paras ilo. Tervetuloa mukaan!
Ilmoita siis itsesi ja perheesi/ystäväsi 25.5.2018 mennessä joko tästä tai ilmoittautumalla suoraan allekirjoittaneelle.
Oikein mukavaa alkanutta kevättä kaikille! Nähdään viimeistään Järvenpäässä!
Vitali Rabotsev
info[a]aproposlingua.fi
040 5633 197