Apropos lingua 2019 -jalkapalloturnauksen kooste

Käännöstoimistomme perinteikäs, vuodesta 2008 lähtien järjestetty harrastejalkapalloturnaus järjestettiin Sipoossa lauantaina 6.7.2019.
Paikalle saapui yhteensä 12 joukkuetta nauttimaan paitsi kauniista kesäsäästä myös aidosta Fair Play -hengestä, josta turnauksemme on tunnettu. Tällä kertaa voiton vei Venäjän Käkisalmesta saapunut ikämiesporukka, joka voitti turnauksemme puhtaalla pelillä päästämättä ensimmäistäkään maalia. Onnittelemme tästä huikeasta suorituksesta!
Turnaus on ehdottomasti kesän ykköstapahtuma! Leppoisa ja kiireetön tunnelma sekä todella hyvät järjestelyt kruunaavat tämän futisfestivaalin!
Jammu Rantanen, Anticimex
Joukkueet oli jaettu kolmeen tasaiseen lohkoon, joista lohkoykköset ja lohkokakkoset sekä kaksi parasta lohkokolmosta etenivät puolivälieriin. Kolmatta kertaa osallistunut Jungheinrich Keravalta eteni puolivälierään, jossa tie mestaruuteen katkesi viimevuotista voittajaa ViruValgea vastaan. Jungheinrichin Jyrki Nurminen oli kuitenkin tyytyväinen turnaukseen:
”Ilmapiiri ja asenne tuntui kaikilla joukkueilla olevan juuri kohdillaan voitoista tai tappioista huolimatta, mikä on tällaisissa tapahtumissa kaikkein tärkeintä! Voisitte järjestää ensi vuonna jopa oman lohkon ns. tossufutis- ja sekajoukkueille, jotta yhä useampi joukkue voisi tulla jakamaan tätä aitoa liikunnallista iloa.”
Ensikertalainen Leadoo ja sen tähtihyökkääjä Henrik Viitanen oli Nurmisen kanssa samoilla linjoilla: turnaus oli onnistunut, pelit olivat tasaisia ja ilmapiiri todella rento. Turnauksessa peräti seitsemän maalia tehnyt Viitanen johdatti joukkueensa niin ikään puolivälierään, jossa hopealle yltänyt JK Virolaiset -joukkue pudotti helsinkiläiset kuitenkin jatkosta. Käännöstoimistomme kädenjälki oli Viitasen mukaan selkeästi tunnistettavissa myös turnauksen järjestelyissä toimivan aikataulun, iloisen asenteen sekä hyvän tiedottamisen muodossa.
Tämä on eräänlainen hyvän mielen turnaus, jossa myös tällaiset vähän tukevammat ja hitaammatkin pelaajat uskaltavat pelata ilman, että täytyy varoa nilkkoja.
Matti Kojo, Arvo Partners
Anticimexin Jammu Rantanen toi joukkueensa jo kuudetta kertaa Sipooseen. Joukkue ei tällä kertaa yltänyt jatkopeleihin, mutta tämä ei Rantasta haittaa – rakkaus lajiin on liian suurta, joten pelien tuloksilla ei sinänsä ole merkistä:
”Turnaus on ehdottomasti kesän ykköstapahtuma! Leppoisa ja kiireetön tunnelma sekä todella hyvät järjestelyt kruunaavat tämän tapahtuman. Ajankohta on varmasti monelle hankala kesälomasesongin vuoksi, mutta tänne kannattaa ehdottomasti tulla! Täällä vaihdetaan kuulumisia vastustajien ja tuomareiden kanssa kesken pelin – kunnioitus muita kohtaan on todella korkealla aivan kaikilla. Turnausvoittokin meni ansaitusti ikämiesporukalle, mikä korostaa entisestään rehtiä ja tasaista turnausta. Ensi vuonna ehdottomasti taas mukana!”
Voittajajoukkue FK Priozersk saapui turnaukseen Venäjän Laatokan rannalta edellisenä päivänä. Kuuden tunnin ajomatka, viisumipakko sekä vain yksi vaihtomies eivät ilmeisesti vaikuttaneet lainkaan, sillä käkisalmelaiset voittivat kaikki pelinsä turnauksessa. Ikämiessarjassa pelaava joukkue vähätteli kuitenkin suoritustaan, sillä yhden maalin pelit olisivat heidän mielestään voineet päättyä miten vain, mutta heillä oli vain muita enemmän onnea mukana.
Molemmat välierät sekä pronssi- ja kultapeli päättyivät siis kaikki vain yhden maalin eroon, joten myös loppupeleissä oli tasaista vääntöä. Tuomarit kehuivat joukkueiden vilpitöntä kunnoitusta vastustajia ja tuomareita kohtaan: peleissä ei juuri nähty rikkeitä sikailusta puhumattakaan. Myös tuomarit itse saivat rennosta pelinjohtamistyylistään laajasti kehuja ja kiitosta kaikilta joukkueilta.
Ensi vuoden turnauksen ajankohdaksi on jo varmistunut lauantai 11.7.2020. Lämpimästi tervetuloa!